Elokuussa jatketaan vielä leffailtojen vakiokävijöiden Carte Blanche -valinnoilla.
Leffaillat järjestetään elokuussa sunnuntaisin Otakaari 20 A:n kellarikerroksen Kinopoli-teatterissa. Leffaillat alkavat klo 17.30, sauna on lämmin välillä 20-21 ja kerhohuone on käytettävissä hengailuun. Elokuvat ovat englanninkielisiä tai niissä on englannin- tai suomenkielinen tekstitys.
Ohjelma:
7.8. The War Game ja The Firm (Kinopoli, klo 17.30)
14.8. The Dish (Kinopoli, klo 17.30)
21.8. News from Home (Kinopoli, klo 17.30)
28.8. Henry: Portrait of a Serial Killer (Kinopoli, klo 17.30)
Tervetuloa!
Esitysvastaavat
Tomi Salovaara / tomi.salovaara(at)aalto.fi / 050 414 5178
Arto Kononen / arto.kononen(at)aalto.fi / 040 843 5213
Su 7.8. klo 17.30 (Kinopoli)
Carte Blanche à Joni Vehmas
Peter Watkins:
Sotaleikki (The War Game)
Iso-Britannia 1965 / 48 min / englanti
&
Alan Clarke:
The Firm
Iso-Britannia 1989 / 68 min / englanti
BBC:n, tuon brittien YLE:n, draamatuotanto on ehkä maailmalla parhaiten tunnettu aavistuksen kuivakoista historiallisista ”laatudraamoistaan”. BBC on päätynyt kuitenkin pitkän historiansa aikana tuottamaan myös monia elokuvia, jotka ovat paitsi taiteellisesti kunnianhimoisia niin myös vahvasti yhteiskunnallisia. Leffaillassa katsotaan kaksi tällaista tapausta kahdelta ehkä britti-TV:n ansioituneimmilta konkareilta: Peter Watkinsin The War Game ja Alan Clarken The Firm. The War Game on parhaan dokumenttielokuvan Oscarinkin aikoinaan napannut dokudraama (ei siis dokumentti) siitä, mitä tapahtuu kun ydinpommi tippuu keskelle tyypillistä englantilaiskaupunkia. Elokuvan esittäminen BBC:llä kiellettiin ennen suunniteltua ensilähetykstä, sillä sitä pidettiin liian järkyttävänä näytettäväksi. The Firm, joka kuvaa jalkapallohuligaanien maailmaa Thatcherin ajan Englannissa, päätyi järkyttävyydestään huolimatta sentään lähetykseen. Gary Oldman tekee elokuvassa yhden uransa hienoimmista roolitöistä työssäkäyvänä perheenisänä, joka vapaa-aikanaan toimii huligaanijengin sadistisena johtaja.
(Joni Vehmas)
Su 14.8. klo 17.30 (Kinopoli)
Carte Blanche à Sampo Vuorinen
Rob Sitch:
Kuuma linkki kuuhun (The Dish)
Australia 2000 / 101 min / englanti
Rauhallisen australialaisen Parkesin pikkukaupungin kupeessa valtavan lammasfarmin keskellä sijaitsee avaruusajan merkillisenä monumenttina eteläisen pallonpuoliskon suurin radioteleskooppi. Eletään suurvaltojen välisen avaruuskilvan kiihkeimpiä vuosia, ja eräänä päivänä auringossa hautuvan kaupungin ja observatorion tunnelma sähköistyy, kun kaukaa Yhdysvalloista kuuluu kummia: NASA aikoo lähettää ihmisen Kuuhun ja tarvitsee Parkesin teleskooppia Apollo-aluksen signaalien vastaanottoon niinä vuorokaudenaikoina, joina Kuu ei ole USA:n maaperällä sijaitsevien vastaanottoasemien näköpiirissä.
Suuren päivän lähestyessä Parkesin väki saa riesakseen sankan joukon erilaisia arvovieraita, toimittajia ja NASAn kaikentietävän teknikon, joka on lähetetty valvomaan paikan päällä, että kaikki sujuu kuten pitää. Neil Armstrongin on määrä astua ensimmäisenä ihmisenä Kuun pinnalle suorassa TV-lähetyksessä 16.7.1969, ja televisiokuva historiallisesta hetkestä tulee kulkemaan maailmalle Parkesin kautta. Pelissä on suuret panokset, ja kaiken pitää toimia. Onko lampaiden piirittämän observatorion väki varmasti tehtävänsä tasalla?
Älykkään komedian muotoon puettu Kuuma linkki kuuhun kertoo aikansa tunnetuimman mediaspektaakkelin tarinan virkistävästi uudesta näkökulmasta, pääkallonpaikalta josta kaikki riippui, mutta josta harva tietää. Independent-tuotantona toteutettu elokuva oli ilmestyessään vuonna 2000 Australian katsotuin ja keräsi kotimaassaan lukuisia palkintoja, mutta ei päässyt laajaan kansainväliseen levitykseen. Se on sääli, sillä rakkaudella tehty elokuva paitsi näyttää asiaankuuluvat tekniset yksityiskohdat pikkutarkasti viimeistä valvomon nappulaa myöten, myös ammentaa hersyvästi kahden perin erilaisen toimintakulttuurin törmäyksestä ja tekee kunniaa historialliselle saavutukselle ja sen toteuttajille vailla amerikkalaisen näkökulman sentimentaalisuutta.
(Sampo Vuorinen)
Su 21.8. klo 17.30 (Kinopoli)
Carte Blanche à Matias Piispanen
Chantal Akerman:
News from Home
Ranska 1977 / 85 min / ranska (eng. tekstit)
Chantal Akermanin elokuva News from Home yhdistää pitkät otokset 1970-luvun New Yorkista ääneen luettuihin kirjeisiin, jotka Akermanin äiti on lähettänyt hänelle Euroopasta.
Akermanin minimalistisissa elokuvissa narratiivi muodostuu usein kirjeistä. Niiden välityksellä hän on käsitellyt erityisesti äidin ja tyttären suhdetta. Sama teema toistuu etenkin elokuvassa Letters Home (1986), joka perustuu itsemurhaan lopulta päätyneen runoilija Sylvia Plathin omalle äidilleen lähettämiin kirjeisiin. News from Home on meditatiivinen kuvaus vieraantumisesta ja samalla ohjaajan omista mielenliikkeistä.
(Matias Piispanen)
Su 28.8. klo 17.30 (Kinopoli)
Carte Blanche à Sasu Mäkelä
John McNaughton:
Henry Lee Lucas – sarjamurhaaja (Henry: Portrait of a Serial Killer)
Yhdysvallat 1986 / 83 min / englanti
Elokuva maalaa henkilökuvan sarjamurhaaja Henrystä, miehestä, jolle murha ei ole rikos vaan ajanviete. Henryn hahmo pohjautuu todelliseen henkilöön Henry Lee Lucasiin, joka todistettavasti murhasi toistakymmentä ihmistä ja omien väitteidensä mukaan satoja. Hänen tarinansa esitetään täydellä vakavuudella, ja tinkimättömän realistisuutensa sekä huomattavan väkivaltaisuutensa takia elokuva on ensimmäisistä näytöksistään lähtien jakanut voimakkaasti mielipiteitä toisten pitäessä sitä iljettävänä roskana ja toisten miltei mestariteoksena. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään b-luokan eksploitaatiopläjäys, vaan perinteisen slasher-kauhun vastavoimaksi luotu teos, joka esittää murhat valitettavan todellisina asioina, joilla ei ole minkäänlaista viihdearvoa. Legendaarinen elokuvakriitikko Roger Ebert totesi Henrystä: ”Se on hyytävä elokuva, joka – varoituksen sanana – tulee kauhistuttamaan monia katsojia ja sen tarkoituksena ei ole viihdyttää, vaan valaista. Mutta se on myös erittäin hyvä elokuva…”
En ole itse nähnyt elokuvaa, enkä nytkään ole täysin varma haluanko nähdä sitä. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka pitävät Henryä yhtenä vaikuttavimmista näkemistään elokuvista, ja lukuisat lukemani elokuva-arviot tukevat tätä käsitystä. Ehkä siis nyt kaikkien näkemieni fantasiallisten kauhuelokuvien jälkeen on aika kohdata jotain paljon todellisempaa.
(Sasu Mäkelä)
