Leffamaratonin jälkeisissä marraskuun leffailloissa katsotaan Jim Jarmuschin amerikkalaisen independent-elokuvan suunnannäyttäjä Muukalaisten paratiisi (1984), ohjaajapariskunta Hélène Cattet & Bruno Forzanin western-tyylittely Let the Corpses Tan (2017) ja Ingmar Bergmanin käsikirjoittama Alf Sjöbergin Kiihko (1944). Leffaillat järjestetään marraskuussa Montaasin kerhohuoneen viereisessä Kinopoli-teatterissa (Otakaari 20A). Elokuvat ovat englannin- tai suomenkielisiä tai niissä on englanninkielinen tekstitys (pl. Kiihko). Talon sauna on lämmin leffojen jälkeen sunnuntaisin Otaniemessä klo 20-21.
10.11. Muukalaisten paratiisi (Kinopoli, klo 17.30)
17.11. Let the Corpses Tan (Kinopoli, klo 18.00)
24.11. Kiihko (Kinopoli, klo 18.00)
Tervetuloa!
Esitysvastaavat
Tomi Salovaara / salovaaratomi(at)gmail.com / 050 414 5178
Arto Kononen / arto.kononen(at)helsinki.fi / 040 369 9919
Peter Sormunen / peter.sormunen(at)aalto.fi / Telegram: @sormpe
Su 10.11. klo 17.30 (Kinopoli)
Jim Jarmusch:
Muukalaisten paratiisi (Stranger Than Paradise)
USA 1984 / 89 min / englanti
Willien (John Lurie) serkku Eva (Eszter Balint) saapuu vieraaksi Budapestista ja majoittuu viikon ajaksi Willien luokse. Alun ärsytyksen jälkeen serkukset ystävystyvät Willien tutustuttaessa serkkunsa amerikkalaisen kulttuurin hienouksiin. Eva asettuu lopulta Yhdysvaltoihin ja muuttaa Clevelandiin. Noin vuoden kuluttua ensitapaamisesta on Willien vuoro tehdä vierailu Evan luokse. Mukaan hän ottaa kaverinsa Eddien (Richard Edson) ja kolmikko päätyy päämäärättömälle matkalle läpi Amerikan maanteiden.
Jim Jarmuschin Muukalaisten paratiisi on yksi merkittävimpiä amerikkalaisia independent-elokuvia ja samalla lähtölaukaus hienon ohjaajan uralle (ensimmäinen ohjaus Loputon loma jäi hyvin vähälle huomiolle). Jarmusch yhdistelee elokuvassaan elementtejä, jotka ovat sittemmin tulleet hyvin tutuiksi myöhempien ”
(Tomi Salovaara)
Su 17.11. klo 18.00 (Kinopoli)
Hélène Cattet & Bruno Forzani:
Let the Corpses Tan (Laissez bronzer les cadavres)
Ranska, Belgia 2017 / 92 min / ranska (eng. tekstit)
Viisikymppinen maalari Luce (Elina Löwensohn) viettää perinteisesti kesänsä kutsumiensa vieraiden seurassa raunioilla Etelä-Ranskassa. Tänä kesänä vieraina ovat alkoholisoitunut kirjailija Max Bernier (Lucen ex-kumppani), nykyinen kumppani asianajaja Bisorqueil ja hänen kolme entuudestaan tuntematonta kaveria. Elokuvan toimintavyyhti alkaa purkautua, kun viimeksi mainittu kolmikko ryöstää 250 kilon kultalastin ja tuo sen Lucen piiloteltavaksi raunioille.
Corsicalla kuvattu Let the Corpses Tan on polttavan auringonpaisteensa, nahkan ja luotisateiden muodossa ohjaajapariskunta Hélène Cattet & Bruno Forzanille osittainen irtiotto kaksikon aiempien giallolle kumartavien elokuvien (Amer, The Strange Colour of Your Body’s Tears) tunnelmasta. Vaikka vaikutteet giallon sijaan nojaavat tällä kertaa eurocrimeen, spaghettilänkkäreihin ja grindhouseen, ei ohjaajaparin modus operandi spesifien genretraditioiden työkalupakin tyylikkäästä uudelleenkäyttöönotosta ja edelleen kehittelystä ole kadonnut. Juoni saa pitkälti väistyä fetisistisen tyylittelyn ja sensorisen tulituksen tieltä.
(Arto Kononen)
Su 24.11. klo 18.00 (Kinopoli)
Alf Sjöberg:
Kiihko (Hets)
Ruotsi 1944 / 101 min / ruotsi (suom. tekstit, Finnish subtitles only!)
Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Jan-Erik (Alf Kjellin) tutustuu tupakkakaupan myyjään Berthaan (Mai Zetterling). Suhde syvenee ja Jan-Erikin panostukset kouluun laskevat. Lukiossa Jan-Erikia piinaa sadistinen ”Caligula” liikanimen saanut latinan opettaja (Stig Järrel), joka iltaisin ahdistelee Berthaa. Bertha purkaa tuskaansa juomalla, ja eräänä päivänä Jan-Erik saa todeta tapahtumien karmaisevat seuraukset.
Ennen varsinaista ohjaajauraansa Ingmar Bergman työskenteli Ruotsin Filmstadenissa käsikirjoittajana Svensk Filmindustrille. Näistä ehkä parhaiten tunnettu tuotos on Alf Sjöbergin ohjaama Kiihko, jonka Bergman oli kirjoittanut jo heti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen kesällä 1937 purkaen siihen omia henkilökohtaisia turhautumiaan. Elokuvasta onkin jo erinomaisesti tunnistettavasti tietyt bergmanilaisuudet, ja pääsipä Bergman myös itse ohjaamaan joitakin kohtauksia. Kiihko herätti kohtalaisen suurta kohua Ruotsin lehdistössä synnyttäen keskustelua maan koululaitoksesta, nuorisosta sekä orastavasta nuorisokulttuurista ylipäätään. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlilla 1946 Kultaista palmua edeltäneen Grand Prix -palkinnon.
(Peter Sormunen)