Lukuvuosi 2014-2015 alkaa syyskuussa opintojen merkeissä ja Montaasi jatkaa edelleen sunnuntai-iltojen piristämistä leffailtojen parissa. Syyskuun leffailloissa katsotaan elokuussa edesmenneen Robin Williamsin muiston kunniaksi Woody Allenin Harry pala palalta, Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin upeita balettikohtauksia ja fantasiaelementtejä sisältävä tanssi- ja draamaelokuva Punaiset kengät, David Lynchin unenomaisesti elokuvagenrejä yhdistelevä Lost Highway sekä William Friedkinin eksistentialistinen selviytymisjännäri Pelon palkka.
Leffaillat järjestetään syyskuussa sunnuntaisin Otakaari 20 A:n kellarikerroksen Kinopoli-teatterissa tai Teekkarikylän Kyläsenaatin olohuoneella. Leffaillat alkavat klo 17.30 (katso poikkeukset alta), sauna on lämmin välillä 20-21 ja kerhohuone on käytettävissä hengailuun. Elokuvat ovat englanninkielisiä tai niissä on englannin- tai suomenkielinen tekstitys.
Tervetuloa!
Esitysvastaavat
Tomi Salovaara / tomi.salovaara(at)aalto.fi / 050 414 5178
Arto Kononen / arto.kononen(at)aalto.fi / 040 843 5213
Su 7.9 klo 17.30 (Teekkarikylän olohuone)
Leffailta järjestetään Teekkarikylän Kyläsenaatin olohuoneella. Kylän olohuone sijaitsee Jämeräntaival 5 A:ssa. Mene sisään JMT 5:een kadun puoleisesta ovesta ja kävele rappuset alas. Kylän olohuone sijaitsee käytävän oikealla puolella lasiseinien takana.
Robin Williams (1951–2014) in memoriam:
Woody Allen:
Harry pala palalta (Deconstructing Harry)
USA 1997 / englanti / 96 min
Allen työstää tässä pahasuisessa 90-luvun teoksessaan uusiksi Muistelmia-elokuvansa (Stardust Memories, 1980) asetelmaa, jossa taiteilija matkustaa hänen kunniakseen järjestettävään juhlatilaisuuteen muistellen menneitä ihmissuhteitaan ja yrittäen korjata ja tasapainottaa nykyisiä. Allenin itse esittämä vasta eronnut kirjailija Harry Block ollaan palkitsemassa yliopistossa, jonka hän on aikanaan jättänyt kesken, mutta epäonnistuneiden tai ruvella olevien ihmissuhteidensa vuoksi tämän on vaikea löytää seuraa matkalle. Harry saa kuitenkin pakotettua matkalle parhaan ystävänsä Richardin (Bob Balaban), joka pelkää Harryn saavan sydänkohtauksen, ja palkkaa matkaan lisäksi Cookie-nimisen prostituoidun (Hazelle Goodman) ja kidnappaa vielä poikansa mukaan.
Elokuvan voi nähdä peilailevan Allenin omintakeisen tyylin sävyttämänä usein ohjaajan vaikutteiksi mainittujen Bergmanin Mansikkapaikan nostalgista matkaa menneeseen ja toisaalta Fellinin 8 1/2:ta, jonka tavoin sen keskiössä on menneitä ja nykyisiä suhteitaan pohtiva taiteilija, jonka teokset pohjautuvat vahvasti tämän omaan elämään. Myös Fellinin unikohtauksiin verrannaisesti nykyhetken kuvausta katkovat kohtaukset Blockin teoksista, kohtaamiset Blockin luomien henkilöhahmojen kanssa ja takaumat oikeasta elämästä. Harry pala palalta jäi Allenin viimeiseksi yhteistyöksi kuvaaja Carlo Di Palman kanssa. Elokuvan laajaan ensemble-kastiin lukeutuvat muun muassa Kirstie Alley, Billy Crystal, Julia Louis-Dreyfus, Tobey Maguire, Demi Moore, Judy Davis, Mariel Hemingway, Stanley Tucci, Amy Irving ja elokuussa edesmennyt Robin Williams, jonka muistoksi elokuva esitetään. (Arto Kononen)
Su 14.9 klo 17.30 (Kinopoli)
Michael Powell & Emeric Pressburger:
Punaiset kengät (The Red Shoes)
Iso-Britannia 1948 / englanti / 134 min
Kuuluisan balettiseurueen johtaja Boris Lermontov (Anton Walbrook) tapaa kokemattoman tanssijan Vickyn (Moira Shearer). Vickyn intohimo tanssia kohtaan vakuuttaa Boriksen palkkaamaan hänet uuden balettinsa Punaiset kengät pääosaan. Nuori ja lahjakas säveltäjä Julian Craster vastaa baletin musiikista. Julian ja Vicky viettävät paljon aikaa yhdessä ja rakastuvat. Lermontovin omistautumishaluinen asenne tanssitähteään kohtaan ja Vickyn kykenemättömyys päästää irti tanssin ”lumosta” aiheuttavat kuitenkin suuria vaikeuksia rakastavaisten elämään.
Legendaarisen ohjaajakaksikon Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin elokuva Punaiset kengät on ainutlaatuinen sekoitus lumoavaa fantasiaa ja nautinnollista kulissidraamaa. Se on myös hieno kuvaus taiteen luomisen riemusta ja koukuttavuudesta. Punaiset kengät on todella elokuvaa aisteille ja Jack Cardiffin hieno Technicolor-kuvaus sekä upeasti lavastetut tanssikohtaukset ovat elokuvahistoriassa ainutlaatuisia. Elokuvan huipennuksena voidaan pitää kuuluisaa 20 minuuttia kestävää fantasia-tanssikohtausta, joka hakee vertaistaan musikaalielokuvien historiassa. (Tomi Salovaara)
Su 21.9 klo 17 (Kinopoli)
Huomioi normaalia aikaisempi aloitusaika!
Alkukuva:
Patrick Bokanowski:
The Woman Who Powders Herself (La femme qui se poudre)
Ranska 1972 / mykkä / 18 min
Tuntematon viktoriaanisen ajan nainen ja tämän kosmeettiset puuterit ovat pääosassa Bokanowskin kokeellisessa esikoisteoksessa, jonka abstrakti ja surrealistinen kuvasto ja tunnelma ennakoivat jo esimerkiksi Eraserheadin maailmaa tai Guy Maddinin elokuvia. (Arto Kononen)
David Lynch:
Lost Highway
USA 1997 / englanti / 134 min
Film noir -henkisessä juonikuviossa Bill Pullmanin esittämä jazz-saksofonisti Fred Madison epäilee, että tämän vaimolla (Patricia Arquette) on suhde toisen miehen kanssa, pariskunta saa kotiinsa omituisia videokasetteja ja pian sen jälkeen, kun Fred on kohdannut vaimonsa ystävien järjestämissä juhlissa hämärän mysteerimiehen (Robert Blake), häntä syytetään vaimonsa murhasta ja tuomitaan. Vankilassa Fred ja elokuva ikään kuin morfautuvat, kun Fredin sellistä herääkin Pete Dayton -niminen nuori automekaanikko. Hänet vapautetaan ja Pete alkaa elää normaalia elämäänsä, mutta Fredin ja Peten elämistä alkaa löytyä yhtymäkohtia ja näiden identiteettien varmuus muuttuu kyseenalaiseksi.
Lynch alkoi ideoida Lost Highway:ta Twin Peaks – Tuli kulje kanssani -elokuvan kaupallisen flopin jälkeen. Siinä esiintyy Lynchille tuttuja teemoja kuten voyeurismi, pakkomielteet ja häiritsevä seksuaalisuus. Isossa osassa elokuvan omalaatuisen tunnelman rakentamisessa on myös sen äänimaailma mukaan lukien musiikki. Lynchin luottosäveltäjä Angelo Badalamentin lisäksi Trent Reznor sävelsi elokuvaan musiikkia ja Lynch on valinnut soundtrackille muun muassa Smashing Pumpkinsia ja Rammsteinia. Ilmestyessään elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton ja sitä muun muassa markkinoittiin Roger Ebertin antamalla ”Two Thumbs Down” -arvosanalla. Vaikka Lynchille tyypilliseen tapaan Lost Highway on ajan kuluessa kerännyt laajan kulttiseurannan, jakaa se edelleen mielipiteitä. (Arto Kononen)
Su 28.9 klo 19 (Kinopoli)
Huomioi normaalia myöhäisempi aloitusaika!
William Friedkin:
Pelon palkka (Sorcerer)
USA 1977 / englanti / 121 min
Neljä eri lähtökohdista tulevaa miestä päätyy kolkkoon etelä-amerikkalaiseen kaupunkiin, jossa amerikkalainen öljy-yhtiö etsii ajajia kuljettamaan nitroglyseriiniä läpi viidakon. Matka osoittautuu hengenvaaralliseksi.
William Friedkinin Pelon palkka perustuu ranskalaisen mestariohjaajan Henri-Georges Clouzot’n 50-luvun klassikkoelokuvaan. Hahmot ja tapahtumat poikkeavat kuitenkin täysin alkuperäisestä. Jäljellä on kuitenkin alkuperäisen ”perusjuoni” ja eksistentialistisen trillerimäinen tunnelma. Elokuva floppasi aikanaan pahasti niin kriitikoiden kuin yleisönkin keskuudessa ja oli pitkään vaikeasti nähtävissä. Friedkin pitää kuitenkin elokuvaa omana suosikkinaan ja hänen valvonnassaan toteutettu restauroitu kopio elokuvasta esitettiin Venetsian filmifestivaaleilla 2013. Musiikista vastaa Tangerine Dream. (Tomi Salovaara)
