Tammikuussa Montaasin leffailloissa liikutaan vuodenvaihteen jälkeen uuden vuoden lupausten ja uuden alun teemoissa. Kokonaan uutta alkua elämälle haetaan Jan Troellin kaksiosaisessa siirtolaisepookissa, jonka ensimmäinen osa Maastamuuttajat katsotaan 7.1. ja toinen osa Raivaajat seuraavalla viikolla 14.1. Elaine Mayn aikanaan pahasti flopannut komedia Ishtar ruksii perinteisistä uuden vuoden lupauksista ainakin matkalle lähtemisen ja yrittää vastata myös urakehityksen tavoittelun ja unelmien toteuttamisen alueista. Uusi harrastus aloitetaan puolestaan Takeshi Kitanon varhaistyössä A Scene at the Sea. Leffaillat järjestetään tammikuussa Otaniemen Kinopoli-teatterissa (Otakaari 20A) tai Montaasin kerhohuoneella Kinopolin vieressä. Elokuvat ovat englanninkielisiä tai niissä on englannin- tai suomenkielinen tekstitys. Talon sauna on lämmin leffojen jälkeen Otaniemessä klo 20-21.

7.1. Maastamuuttajat (Kerhohuone, klo 16.30)
14.1. Raivaajat (Kerhohuone, klo 16.30)
21.1. Ishtar (Kerhohuone, klo 17.30)
28.1. A Scene at the Sea (Kinopoli, klo 18.00)

Tervetuloa!

Esitysvastaavat
Tomi Salovaara / salovaaratomi(at)gmail.com / 050 414 5178
Arto Kononen / arto.kononen(at)helsinki.fi / 040 369 9919


Jan Troellin kaksiosainen epookki Ruotsin 1800-luvun siirtolaisista Yhdysvaltoihin katsotaan Montaasin leffailloissa kahtena peräkkäisenä sunnuntaina. Ensimmäinen osa Maastamuuttajat katsotaan 7.1. ja toinen osa Raivaajat 14.1. Huomioi normaalia aikaisempi aloitusaika 16.30.

Su 7.1. klo 16.30 (Kerhohuone)

Jan Troell:
Maastamuuttajat (Utvandrarna / The Emigrants)
Ruotsi 1971 / 191 min / ruotsi (tekstitetty englanniksi) / blu-ray

Jan Troellin kaksiosaisen epookin ensimmäisessä osassa seurataan Nilssonin perheen ponnisteluja 1840-luvun ruotsalaisessa pienkylässä Smålandissa sekä perheen rohkeaa matkaa uuteen maailmaan, Yhdysvaltain Minnesotaan.

Vilhelm Mobergin suurmenestyksen Ruotsissa saavuttanut neliosainen kirjasarja Maastamuuttajat filmatisoitiin 1970-luvulla. Kahteen yli kolmituntiseen elokuvaan jaettu elokuvasovitus saavutti myös kansainvälisen menestyksen ja ensimmäinen osa Maastamuuttajat oli ehdolla jopa parhaan elokuvan kategoriassa vuonna 1972 voitettuaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin edellisenä vuonna. Troellin yhteensä yli kuusituntisen teoksen vahvuutena on sen kiireettömyys, kyky viedä katsoja päähenkilöiden kokemuskenttään ja 1800-luvun elämänrytmiin. Troell kuvaa ihmisen suhdetta maahan, luontoon ja ympäristöön sekä identiteetin kytkeytymistä näihin elementteihin. Samalla ihmissuhteiden pysyvyys on koetuksella rajujen muutosten seurauksena.

(Tomi Salovaara)


Jan Troellin kaksiosainen epookki Ruotsin 1800-luvun siirtolaisista Yhdysvaltoihin katsotaan Montaasin leffailloissa kahtena peräkkäisenä sunnuntaina. Ensimmäinen osa Maastamuuttajat katsotaan 7.1. ja toinen osa Raivaajat 14.1. Huomioi normaalia aikaisempi aloitusaika 16.30.

Su 14.1. klo 16.30 (Kerhohuone)

Jan Troell:
Raivaajat (Nybyggarna / The New Land)
Ruotsi 1972 / 202 min / ruotsi (tekstitetty englanniksi) / blu-ray

Jan Troellin kaksiosaisen epookin toisessa osassa seurataan Nilssonin perheen elämää Minnesotassa Ruotsista saapumisen jälkeen ja heidän pyrkimyksiään sopeutua uuteen maahan sekä kulttuuriin.

Vilhelm Mobergin suurmenestyksen Ruotsissa saavuttanut neliosainen kirjasarja Maastamuuttajat filmatisoitiin 1970-luvulla. Kahteen yli kolmituntiseen elokuvaan jaettu elokuvasovitus saavutti myös kansainvälisen menestyksen ja ensimmäinen osa Maastamuuttajat oli ehdolla jopa parhaan elokuvan kategoriassa vuonna 1972 voitettuaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin edellisenä vuonna. Troellin yhteensä yli kuusituntisen teoksen vahvuutena on sen kiireettömyys, kyky viedä katsoja päähenkilöidensä kokemuskenttään ja 1800-luvun elämänrytmiin. Troell kuvaa ihmisen suhtetta maahan, luontoon ja ympäristöön sekä identiteetin kytkeytymistä näihin elementteihin. Samalla ihmissuhteiden pysyvyys on koetuksella rajujen muutosten seurauksena.

(Tomi Salovaara)


Su 21.1. klo 17.30 (Kerhohuone)

Elaine May:
Ishtar
USA 1987 / 106 min (Director’s Cut) / englanti

Chuck Clarke (Dustin Hoffman) ja Lyle Rogers (Warren Beatty) ovat tumpeloita laulaja-lauluntekijöitä, joilla menee huonosti, mutta heidän unelmanaan on tulla suosituksi duoksi Simon & Garfunkelin tapaan. Huolimatta huonosta vastaanotosta paikallisessa open mic -illassa eräs agentti haluaa palkata heidät hotellikeikalle Marrakeshiin, Marokkoon. Rahattomat sinkkumiehet päättävät tarttua tilaisuteen. Edellinen esiintyjä on kuulemma lopettanut homman alueen poliittisen levottomuuden vuoksi. Saavuttuaan Marokon kuvitteelliseen naapurimaahan Ishtariin miehet tapaavat salaperäisen naisen nimeltä Shirra (Isabelle Adjani) ja CIA-agentti Jim Harrisonin (Charles Grodin). Parivaljakko sotkeutuu niin CIA:n kylmän sodan operaatioihin kuin Ishtarin emiirin syrjäyttämiseen kohdistuviin radikaalien vallankaappaussuunnitelmiin.

Ishtarin tuotannon koukeroissa on melkeinpä aineksia omaan elokuvaansa. Beatty koki olevansa Maylle velkaa tämän avusta useiden Beattyn elokuvien käsikirjoitusten kanssa ja halusi tarjota tälle mahdollisuuden normaalia isompaan projektiin. Mayn ideana oli tehdä moderni variaatio Bob Hopen ja Bing Crosbyn Lähi-Itään sijoittuvista Road to…-sarjan elokuvista. Beatty tuotti elokuvan ja kuvaajaksi tuli Vittorio Storaro (mm. Ilmestyskirja. Nyt, Bertoluccin Fasisti). Marokossa ja New Yorkissa lokaatioilla kuvattu tuotanto keräsi mediahuomiota sen ylittäessä huomattavasti budjettinsa ja kolmen perfektionistin, Mayn, Beattyn ja Storaron raportoitujen erimielisyyksien vuoksi. Beatty ei pitänyt Mayn ohjaustavasta, mutta oli nolossa välikädessä, koska oli lahjoittanut projektin Maylle. Columbialta ehdotettiin, että kaikki kohtaukset kuvattaisiin kahdesti, Mayn tavalla ja Beattyn tavalla. Filmiä kului kolminkertainen määrä ajan tavanomaiseen komediaan verrattuna. Kesken tuotantoa tuotannon pomoksi vaihtui David Puttnam, joka tunnettiin pitkäaikaisena Hollywoodin budjettiylitysten kriitikkona. Mayta enemmän Beattya ärsytti Puttnam, jonka vuoksi Beatty antoi Maylle vapauksia elokuvan leikkauksessa, kunhan Puttnam vaan maksaisi laskut. Puttnam oli uskonut kulujen olevan hallinnassa jälkituotantovaiheessa, mutta budjetti jatkoi kasvuaan. Ensi-illan siirtyessä joulukuussa 1986 keväälle 1987 alettiin teollisuuden sisäpiirissä elokuvaa nälviä nimillä Road to Ruin tai Warrensgate Ciminon pahamaineisen Heaven’s Gate -flopin mukaan.

Ishtarin on spekuloitu olleen tuhoon tuomittu jo ennen ensi-iltaa huomattavan negatiivisen julkisuuden ja tuotannosta vuotaneiden anekdoottien vuoksi. Mike Nichols on kutsunut sitä studioitsemurhaksi Puttnamin itsekin osallistuessa negatiivisten anekdoottien vuotamiseen. Kriitikko Jonathan Rosenbaum on kiinnittänyt huomiota Beattyn huonoon mediasuhteeseen. Toimittajilta ja kriitikoilta oli pääsy kielletty tuotantopaikoille ja Beatty veisteli myös vitsejä kriitikoista. Rosenbaum nostaa esiin esimerkiksi johtavat kriitikot, Roger Ebertin ja Gene Siskelin, jotka antoivatkin Ishtarille murska-arviot. Yleisemmin arviot olivat ristiriitaisia, ennakkonäytökset menivät hyvin, mutta lippuluukulla valtavaa budjettia ei millään saatu lunastettua takaisin. Vuoden 2013 Blu-Ray -julkaisun jälkeen elokuvan arvostus on ollut kasvussa. Faneihin lukeutuvat myös muun muassa Quentin Tarantino, Martin Scorsese ja Edgar Wright. Tekijät ovat myös puolustaneet teosta. Mayn mukaan hän olisi rikas nainen, jos kaikki Ishtaria vihaavat olisivat itse asiassa nähneet sen ja Hoffmaninkin mukaan kielteinen reaktio elokuvan tullessa esille tulee useammin ihmisiltä, jotka eivät ole nähneet sitä.

(Arto Kononen)


Su 28.1. klo 18.00 (Kinopoli)

Takeshi Kitano:
A Scene at the Sea (Ano natsu, ichiban shizukana umi)
Japani 1991 / 96 min / japani (eng. tekstit)

Shigeru (Claude Maki) on kuuro roskien kerääjä, joka työssään löytää rikkinäisen surffilaudan ja päättää opetella surfaamaan. Lojaali myöskin kuuro tyttöystävä (Hiroko Oshima) tukenaan Shigeru alkaa päättäväisesti kesyttämään aaltoja.

Takeshi Kitanon kolmas elokuva on hänen ensimmäinen irtiottonsa gangsteri- ja rikosgenreistä, jossa hän kehittelee hienovaraista romanttisempaa lähestymistapaansa tavaramerkkinä toimivan deadpan-näyttelyn tukemana. Se on myös ensimmäinen Kitanon ja Hayao Miyazakin animaatioiden hovisäveltäjänä tunnetun Joe Hisaishin yhteistöistä, jotka jatkuivat katkeamatta vuosikymmenen ajan.

(Arto Kononen)